Description

Halsvuori on yksi pisimmälle kehitetyistä sporttikiipeilykallioista Suomessa. Reilut 70 sportti- ja trädireittiä tarjoavat parhaimpia kokemuksia yli 6c:n tasolla kiipeäville.

Reittien pituus vaihtelee pääsääntöisesti 20 metrin molemmin puolin, pisimpien yltäessä noin 30 metriin (Green Planet, 5c ja Rock Pastori 6c+).

Halsvuorelle tyypillistä kiipeilyä ovat pienet otteet ja napakoiden muuvien jälkeiset hyvät lepohyllyt. Jatkuvimpia muuvisarjoja omassa vaikeusasteessaan löytyy mm. seuraavilta reiteiltä: Tsunami Crack (7c+), Karisma (7b+), Olipa kerran elämä (7a+), Keravan kävelykatu (7a+), Rockpastori (6c+) ja Ikuinen tuska (6b+).

Kallion ehdottomasti upein sektori on Kiasma, jonka nimikkoreitti on varmasti Suomen top 10 reittejä 7c vaikeudessaan. Loivasti hänkkäävän yläosan halkeama on niin hienoa kiipeilyä, että samalle ankkurille toppaa kolme eri reittiä. Sektorin alla oleva kaatunut puu tarjoaa myös parhaan paikan evästelyyn ja on vähäisemmän metsän vuoksi miellyttävän valoisa.

Halsvuoren kiipeilykausi alkaa yleensä huhtikuun puolen välin paikkeilla. Kallion kuivuminen sateen jälkeen vie noin yhden vuorokauden.

History

Halsvuori on ollut alueellisesti merkittävä paikka kivikaudella. Siitä ovat muistona Kiasma-sektorilta löytyvät kalliomaalaukset. Maalaukset on aidattu ja näin on helppo todeta, mihin uusia reittejä ei saa avata. Nykyiset kiipeilyreitit kulkevat riittävän etäällä, jotta kiipeily ei vahingoita muinaisjäännöksiä.

1700-luvulla Halsvuoressa sijaitsi hopeamalmikaivos. Hopean pitoisuus oli kuitenkin niin pieni, että kaivostoiminta loppui nopeasti. Satojen vuosien kuluessa kaivoksen suuaukko on täyttynyt maa-aineksella, eikä sen sijaintia voi enää kuin vain arvailla.

Kiipeilijöiden tietoisuuteen Halsvuori löysi 80-90 luvun taitteessa, kun "Suolahden pioneerit" tulivat yläköysineen. Heidän tiedetään kiivenneen ainakin hienon halkeamareitin nimeltään Ässä Mix.

Paikan varsinainen kehittäjä on kuitenkin Jyväskylässä 90-luvulla vaikuttanut Juha Saatsi. Moni Halsvuoren hienommista linjoista on Saatsin pulttaamia: Imodium, Kiasma, Ikuinen Tuska jne. Saatsin jalanjäljissä Jyväskylään perustettiin Kiipeilyseura Projekti. Projekti on jatkanut paikan kehittämistä ja nykyään avattuja reittejä on jo yli 70.

Ensimmäinen 8a Halsvuoreen saatiin keväällä 2017, kun paikallinen konkari ja useita uusia reittejä Jyväskylän alueella avannut Esko Hautanen kiipesi pitkään seinällä olleen projektinsa. Reitti sai nimekseen Remember the Flame ja vaikeutta 8a+.

Halsvuori

Climbing has been limited!

HUOM: Piina-sektorin vasemmassa laidassa reiteillä Addiktio ja Taivaanrannan maalari on linnunpesä ja poikaset. Odotetaan heinäkuun alkuun, että poikaset lähtee.

Kävely parkkipaikalta Kiasmalle vie 2 minuuttia. Kalliolle johtava polku alkaa 20m parkkipaikalta mäkeen päin. 200m matka vie suoraan Kiasma-sektorille.

Halsvuoressa ei ole toistaiseksi access-ongelmia, koska kiipeilijät ovat fiksua ja toiset huomioon ottavaa porukkaa. Eli muista nämä:

- Tulenteko ehdottomasti kielletty!
- Vie omat roskasi mennessäsi pois
- Jos näet muiden roskia, vie nekin pois
- Harjaa turhat mankat pois kalliosta
- Pysäköi autosi niille varatuille parkkipaikoille
- Korpit pesivät joka kevät/alkukesä kalliolla, anna niille pesintärauha

Jos näet jonkun käyttäytyvän vasten näitä sääntöjä, huomauta asiasta.