Marsujen Kosto

Kisällinä Jauhiaisen. Taas kerran, parkkipaikalta ojan yli harppaan, mielessä viime syksyn kostea Marsujen koston jalansija hänkin jälkeen. Äkillinen syöksy köyden varaan, tietenkin jalat harallaan ja köysi vedettynä kireälle tippumislinjan eteen, samaa parkaisua en tänään päästä. Ennätyksellisen hellekesän viimeiset henkäykset syleilivät heiniksen kuivia kallion uumenia, kahvoiksi niitä monet kutsuvat, ennen pitkää lipeviksi slouppereiksi voimien ehtyessä nekin todetaan. Vaan ei Jauhiainen kolme vuotta sitten reitin kevyesti topanneena todennut. Juuri ennen reitille lähtöä rehvakkaasti luurinsa näyttöä kevyesti koskien hän pistää oman suorituksensa nähtäville. Enpähän moista sivukahvaa tohtinut lämpätessä käyttää, jalkojakaan en noin uskaltanut laittaa. Mestarin suorituksen aikana shampanjastakin taustalla puhutaan, liekö vappuna kiivennyt mestari marsut. Katon päälle Marsujen koston, katon, sitä katson, shamppanjaa haluaisin ennen vuoroani juoda, se katon ylityksen pelon hälventäisi. On tarkistuksen aika. Kasi, häntää jää kuin marsulla kuuluukin. Lukittuu tuo grigrikin, tippuessani sen jarrutuksen napsahdus kuulostaisi juuri kostolta jyrsijäjoukon. Kuvittelen sen mielessäni isoksi. Isoja ovat marsut tänään, isompia kuin viime syksynä. Marsua en lemmikikseni voisi ottaa muutenkaan. Tyhmä nimi reitille. Eihän täällä ole edes luonnonvaraisia marsuja. Lukkari lie marsujen fani, tai vihaaja, mistä minä sitä tietäisin. "Saa kiivetä, mielellään jos menee niin saa kiivetä kokonaan", mestari tokaisi. "Saas nähdä, mitä tulee" vastaan, odotuksia liikaa nostattamatta. Toissapäiväinen boulderointi kivistää sormissa, lähden reitille. Kaksi klippiä, tuttu juttu, nyt katto. Teen virheen. Mätsi turhan pienellä otteella, turhautuminen ja tippuminen on kuin olkapäällä käkättävä papukaija. Nopeasti huitaisen slotteihin molemmat kädet ja palaan eri järjestyksessä kruksiasentoon. Vaaralta vältyttiin, mutta voimaa ei ole enää hukattavaksi. Poskeni on kiinni kalliossa, karjalaisessa kalliolinjan pätkässä, jonka korkeus juuri ja juuri sporttikallioksi on riittänyt. Riitti tuo kurotuskin, nivelen verran ensin ja sitten pumppaus koko kämmenelle. Kahva se on, vaikka parempaa toivoisi väsyneenä. Kahva, jossa ei voisi kymmentä sekuntia olla. Jatkoin ja sydän takoi vahvasti, nopeus silti maltillisna pysyen. Vasen ja mätsi, jalka ylös ja slottiin. Katse toppiin ja underille oikea ja vasen tueksi kauas, mitättömän ja merkityksettömän oloiseen teelautasen syvyiseen kulhoon joka ei muussa asennossa toimisi millään. Mutta toimii, sen verran että jaloilleen pääsee, vain toiselle. Riitti, auringon paahtamalle hyllylle epätoivoisen polvijammin saattelemana hätiköidysti sohelletun käsisekvenssin jälkitiloissa kuulen mestarin sanovan "noniin". Kallion päälle se kuuluu vaimeana, tällä kertaa ääni kuulostaa kuitenkin huudolta mielen sopukoissa. Marsusta on tullut sopuli. Reitistä on tullut tikki. Köysi solahtaa klippiankkurin portista läpi ja päästän irti. Marsut eivät kostaneet. Marsut kuivuivat, niin käy kun mestari katsoo päivän jolloin kannattaa kiivetä.

huhuh! kuumottavaa katonylitystä..

Vihdoin vanha loppuvastus meni! :D

I think this was the one I tried on the 20th of August 2013. Failed flash attempt. Dirty hold on crux and too scared to do the moves without knowing where the good hold are after the roof, too pumped. Felt harder than many 6b routes I've done abroad.